*

Tiina Suutari Näkökulmia

Yhdyskuntapolitiikka

Oulun yhdyskuntalautakunta, syksyn ihmettelyjä peruutuspeilissä

Tupsahdin mukaan syyslukukauden alkaessa yhdyskuntalautakuntaan. Liikkuvaan junaan hyppääminen on aina mielenkiintoista ja tässä tapauksessa sen on tehnyt mielenkiintoiseksi kommentit: näin on sovittu ja tämä on ollut käytäntö uuden Oulun alusta saakka. No mikäänhän ei kehity, jos ei uskalla kysellä ja kyseenalaistaa. Niinpä nyt se on ollut minun tehtäväni - uutena jäsenenä.

 

Eitoivottuja kansalaisia

Nykyisin vallalla olevan yhdyskuntapolitiikan mukaan kaikki maaseudulla asuvat, noin 900.000 suomalaista ovat "eitoivottuja kansalaisia".  Heidän pitäisi ymmärtää muuttaa kaupunkimaisiin taajamiin, jotta  palvelut voitaisiin ajaa alas kaikkialla maaseudulla.

Ennen niin rikkaalla valtiolla ei ole kohta varaa järjestää palveluita kuin osassa maata, kaupungeissa. Maaseudusta on tullut välttämätön, kustannuksia aiheuttava paha, jota pitää vetää mukana kuin raskasta kivirekeä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä