Tiina Suutari Näkökulmia

Kaikki blogit puheenaiheesta Terapiatakuu

Oikeus epäonnistua

Hyvät työpaikat ovat sellaisia, missä työntekijöiden tekemistä virheistä otetaan opiksi eikä siellä jaeta rangaistuksia. Työntekijää kuunnellaan ja hänelle tarjotaan tarvittava tuki jotta hän pääsee jatkamaan töitä. Hyvä vanhemmuus on sellaista, missä sekä vanhemman että lapsen tekemistä virheistä voidaan keskustella. Vanhempi tarjoaa lapselle tämän tarvitsemaa tukea ja apua.

Mielenterveyden hätätila

Mielenterveyden ongelmat ovat nousseet yleisimmäksi syyksi jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle. Joka päivä yhdeksän ihmistä jää työkyvyttömyyseläkkeelle masennuksen vuoksi.

Työkyvyttömyyseläkkeet ovat vain jäävuoren huippu. Moni työssäkäyvä, työtön, nuori ja eläkeläinen kärsii mielenterveyden ongelmista. Jopa puolet kärsii mielenterveysongelmista jossain vaiheessa elämänsä aikana.

Paras terveydenhuolto on kokonaisuus

Ihminen on kokonaisuus ja toimivan terveydenhuollon tulisi kohdella sinuakin kokonaisuutena. Jokainen suomalainen ansaitsee hyvää hoitoa, asuinpaikasta ja iästä riippumatta.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen nykytila on kestämätön. Parannusta yritettiin tällä vaalikaudella jälleen sote-uudistuksella, mutta hanke tyssäsi. Seuraavalla vaalikaudella siinä on onnistuttava. Tarvitsemme uudistuksen, joka turvaa laadukkaat, tasavertaiset palvelut ja nopeuttaa hoitoon pääsyä. Myös palveluiden ennaltaehkäisevyys ja oikea-aikaisuus ovat keskeisiä seikkoja.

Terapiatakuulla toimintakykyä ja täysipainoista elämää

"Kärsin lukioaikana masennuksesta vuoden ajan, ennen kuin terveydenhoitaja sai minut ymmärtämään mistä on kyse. Sain lähetteen psykologille jonne minun piti päästä 1-3 viikon sisällä, koska masennukseen liittyi myös alkoholi, viiltely ja lääkkeet. Ajan sain kolmen kuukauden päähän. Nyt äitinä mietin kauhulla, jos omalle lapselleni tapahtuisi jonain päivänä jotain sen takia, ettei asiaan reagoitu tarpeeksi nopeasti." Näin kertoi ystäväni omasta tilanteestaan.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä