*

Tiina Suutari Näkökulmia

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 8 min 35 s sitten

Kaksi kuudetta tilaa Pyeongchangista – Toista iloittiin, toista ei

20.2.2018 19:53

Suomen mitalitili ei karttunut Pyeongchangin olympialaisissa tiistainakaan. Yhdistetyssä Eero Hirvonen oli kuudes ja samalla sijalla oli ampumahiihdon sekaviestijoukkue.

Ampumahiihdossa Suomi ylisuoriutui. Laura Toivanen, Kaisa Mäkäräinen, Tero Seppälä ja Olli Hiidensalo esittävät parastaan.

- Oli hyvä veto koko joukkueelta ja itse sain hyvään paikkaan rutistettua nollat. Tämä on ampumahiihtoa ja kaikki on mahdollista. Optimiveto joukkueelta, pakko olla tyytyväinen, kehui ankkuri Hiidensalo.

Jari Lindström vastaa TE-virkailijalle aktiivimallista: ”Meillä oli kiire”

20.2.2018 19:30

Työministeri Jari Lindström (sin.) antaa yksinkertaisen ja kaunistelemattoman vastauksen sille, miksi yli 140 000 suomalaisen vastustama aktiivimalli haluttiin heti vuoden alusta voimaan. Samalla Lindström myöntää, ettei prosessi ”mennyt kuin Strömsössä”.

Viime viikolla Uudenmaan te-palveluiden asiantuntija Jaana Korppi totesi Ylen A-Teema-ohjelman suorassa lähetyksessä, että aktiivimallin suhteen hallituksella oli ”ikävä marssijärjestys”. Hän viittasi siihen, että aktiivimalli säädettiin voimaan ennen kansallista tulorekisteriä.

Menestyssovellus oli suora kopio: ResQ Clubin ex-toimitusjohtajalle vankeutta, vahingonkorvauksia puidaan vielä

20.2.2018 19:18

Helsingin käräjäoikeus on antanut tuomionsa Lunchien ja ResQ Clubin välisessä oikeusjutussa, mutta koko tapaus ei ole vielä loppuun käsitelty, kertoo Talouselämä.

Menestykseen nousseen ResQ-sovelluksen avulla voi ostaa ravintoloista edullista ylijäämäruokaa.

Tiitisen lista nousi yllättäen esiin – Tiedustelulakien ”poikkeuksellisen poikkeuksellinen” kiire huoletti eduskunnassa

20.2.2018 18:03

Tiedustelulakipaketin käsittely on alkanut eduskunnan suuressa salissa. Hallitus esittää, että paketti käsiteltäisiin kiireellisenä, mikä herätti huolta salissa. Kriittisimmin perustuslain kiireelliseen muuttamiseen suhtautui perussuomalaiset.

Kyse on uudesta lainsäädännöstä, jolla on merkittäviä vaikutuksia perus- ja ihmisoikeutena turvattuun yksityiselämän suojaan ja erityisesti luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaan.

Korea piti Leijonia ahtaalla

20.2.2018 17:35

Kirkuva kotiyleisö ja Etelä-Korean jääkiekkomaajoukkue piinasivat Leijonia. Suomi voitti piinaavien vaiheiden jälkeen kuitenkin 5-2 ja pelaa keskiviikkona olympiakisojen puolivälieräottelun Kanadaa vastaan.

- Lähtökohtana oli, että kova painepeli, jossa on hävittävää, ja kova kotijoukkue vastassa hallin ollessa täynnä. Suht hyvä eka erä, kun maalipaikat oli meille 10-1. Sitten saatiin helpolla pari maalia, minkä jälkeen työnteko loppui kyllä tyystin, summasi Suomen päävalmentaja Lauri Marjamäki.

Suomi laski kaasua ja päästi korealaiset peliin mukaan.

Yle: Suomalaismiehen elimistöstä löytyi kokaiinia ja tuholaismyrkkyä – Ugandan poliisilta lisätietoa pidätetyistäkin

20.2.2018 17:06

Ugandan ylin poliisijohto kertoo, mihin suomalainen liikemies kuoli, uutisoi Yle. Suomalaisliikemiehen kuolema on kuohuttanut Suomessa.

Ugandan ylin poliisiviranomainen on kertonut asiasta Ugandan televisiossa näytetyssä tiedotustilaisuudessa. Ylen mukaan miehen elimistöstä löytyi jäämiä kokaiinista ja tuholaismyrkystä. Lisäksi suussa oli toistaiseksi tunnistamatonta ruskeaa ainetta.

Ylen mukaan aineita oli joka puolella ruumiista: maksassa, munuaisissa ja virtsassa.

Sipilän hallitus sijalle 12 – katso lista pisimpään istuneista hallituksista

20.2.2018 14:39

Sipilän hallitus on istunut tuhat päivää huomenna keskiviikkona 21. helmikuuta. Tuhannella päivällä nykyinen hallitus sijoittuu hallitusten ikätilastossa sijalle 12.

Slovenian synkkä kisapäätös - Selittely dopingkärystä

20.2.2018 13:42

Pieni sympaattinen Slovenia yllätti Pyeongchangin jääkiekkoturnauksessa voitettuaan alkulohkossaan Yhdysvallat ja Slovakian. Symppisyllättäjän kisoille tuli kuitenkin tyly päätös, kun Norja voitti jatkoajalla 1-2 ja tiputti Slovenian jatkosta. Slovenia oli ennen Norjan voittomaalia osunut kahdesti yläputkeen.

Kaiken lisäksi Slovenian joukkuetta koetteli dopingskandaali. Joukkueen pelaaja Ziga Jeglic oli kärähtänyt fenoterol-aineesta, jota selitteli ottaneensa astmaoireisiinsa. Hän väitti unohtaneensa ilmoittaa asiasta antidopingvalvojille.

Juha Sipilä iloitsee työllisyysluvusta: ”Johtaa hallituksen 72 %:n tavoitteeseen vaalikauden lopussa”

20.2.2018 12:13

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) riemuitsee päivän työllisyysuutisista, joiden perusteella hän arvioi, että hallituksen tavoittelema 72 prosentin työllisyysaste saavutetaan vaalikauden lopussa.

Tilastokeskuksen tänään julkaiseman työvoimatutkimuksen mukaan työllisyysaste on jo 70,9 prosenttia. Kyseessä on säännöllistä kausivaihtelua ja kuukausittaista satunnaisvaihtelua tasoittava työttömyysteen trendilukema.

Kansanedustajalle vankeutta poliittisesta vuodosta? – Tyrmäys

20.2.2018 11:49

Julkisuuteen on levinnyt uuteen tiedustelulakiin liittyvä näkemys, jonka mukaan ”poliittisista vuodoista voisi saada jopa vankeutta”. Aiheesta on kirjoittanut Ilta-Sanomat ja siitä on myös joku kansanedustaja julkisesti yllättynyt.

Puhemiesneuvosto olisi IS:n mukaan käsitellyt kansanedustajien työtapoihin vaikuttavaa eduskunnan uutta työjärjestystä ”kaikessa hiljaisuudessa”. 

Lakialoite vaatii muutosta raiskauksen tunnusmerkistöön: ”Muutos pykälätasolla pieni, mutta periaatteellisesti merkittävä”

20.2.2018 11:47

Eduskunnan naisverkosto on jättänyt lakialoitteen rikoslain muuttamiseksi raiskauksen tunnusmerkistön osalta. Allekirjoittaneet haluavat lisätä rikoslakiin suostumuksen puutteen raiskauksen keskeiseksi määritelmäksi.

Voimassa oleva rikoslain raiskauksen määritelmä asettaa ensisijaiseksi väkivallan käytön tai sillä uhkaamisen.

IL julkaisi sähköpostiviestin: Tätä Patria ei kertonut ministeriölle

20.2.2018 11:21

Iltalehden haltuunsa saaman sähköpostikirjeenvaihdon perusteella Patrian ja liikemiehen yhteydenpito on ollut nyt elinkeinoministeri Mika Lintilälle (kesk.) kerrottua aktiivisempaa ja monipuolisempaa. 

Patria toimitti yhtiön omistajaohjauksesta vastaavalle Lintilälle viime viikolla selvityksen yhtiön ja Ugandassa kuolleen suomalaisen liikemiehen välisistä yhteyksistä.

Jo toinen lakkovaroitus yliopistoille: ”Nyt riitti”

20.2.2018 10:22

Yliopistojen henkilöstöä edustavat pääsopijajärjestöt JUKO, JHL ja Pardia antoivat tiistaiaamuna jo toisen lakkovaroituksen.

Liittojen mukaan kohdennettu työtaistelu toteutetaan kuudessa yliopistossa lakkona 7. maaliskuuta, jos neuvotteluratkaisuun ei päästä ennen sitä. Lakko toteutetaan Aalto-yliopistossa, Hankenilla, Tampereen yliopistossa, Tampereen teknillisessä yliopistossa, Taideyliopistossa sekä Vaasan yliopistossa. Näissä yliopistoissa on henkilöstöä yhteensä lähes 8 500.

Aktiivimalli näkyy jo tilastoissa? Ekonomisti: ”Hallitus voisi nostaa työllisyystavoitteen riman korkeammalle”

20.2.2018 09:43

Tilastokeskuksen tänään julkaiseman työvoimatutkimuksen mukaan Suomen työttömyysaste oli tammikuussa 8,8 prosenttia, kun se vuosi sitten oli 9,2 prosenttia. Säännöllistä kausivaihtelua ja kuukausittaista satunnaisvaihtelua tasoittava työttömyysteen trendilukema oli 8,5 prosenttia ja työllisyysasteen 70,9 prosenttia.

Ekonomistien mukaan alkaa näyttää siltä, että hallituksen tavoittelema 72 prosentin työllisyys saattaa toteutua. Myös aktiivimallin arvioidaan näkyvän tilastossa.

Maakuntavaalien kiire hämmästyttää: ”Tämä on suorastaan edesvastuutonta”

20.2.2018 09:16

Maakuntavaalien aikataulu ihmetyttää monia. Yle kertoi maanantaina, että hallituksen linjauksen mukaan maakuntavaalit järjestetään 28. lokakuuta, vaikka maakuntahallintoa koskevaa lakia ole vielä olemassakaan, eikä vaalilakia ole muutettu. Hallituksen tavoitteena on, että koko sote- ja maakuntalakien paketti on hyväksytty alkukesästä.

Asiantuntijalta neuvo Suomelle EU-pöytiin: ”Ei pidä rynnätä vesittämään järkeviä kantoja”

20.2.2018 08:48

Markkinakuria vai yhteisvastuuta? Siinä Euroopan talous- ja rahaliiton EMU:n suuri kysymys. Saksa ja sen liittolaiset ovat korostaneet kansallisen vastuun roolia, Ranska ja Etelä-Euroopan maat puolestaan yhteisvastuun roolia.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan toimitusjohtaja Vesa Vihriälä kirjoittaa Etla-kolumnissaan, että rahaliiton rakenteiden ja toimintatapojen uudistaminen on lähiaikojen tärkeä politiikkakysymys Euroopassa.

Tiedustelulain käsittely alkaa eduskunnassa: ”Toimittava niin ripeästi kuin mahdollista”

20.2.2018 08:19

Eduskunnassa käydään tänään tiistaina lähetekeskustelu tiedustelulakipaketista.

Mas­sii­vi­seen la­ki­pa­ket­tiin si­säl­ty­vät esi­tyk­set si­vii­li- ja so­ti­las­tie­dus­te­lus­ta sekä tie­dus­te­lu­toi­min­nan val­von­nas­ta.

Tylyjä arvioita Supon päätöksestä salata Tiitisen lista: ”Onko lainmukainen? - Tämä homma haisee”

20.2.2018 07:49

Historioitsija, valtiotieteen tohtori ja entinen diplomaatti Alpo Rusi kyseenalaistaa Suojelupoliisin (Supo) Tiitisen listaan liittyvän päätöksen lainmukaisuuden. Supo tiedotti maanantaina, ettei se luovuta listaa tutkimuskäyttöön, koska ”ei ole kiistattomasti selvää, ettei tiedon antaminen aiheuttaisi vahinkoa tai haittaa valtion turvallisuudelle”.

–Kansallinen turvallisuus vaarantuu jos paljastetaan ex-Neuvostoliiton ja ex-DDR:n yhteistyömyyriä? Yhtälö ei aukea, mutta onko ratkaisu lainmukainen tai vastoin EU:n avoimuusdirektiivejä, Rusi kysyy Twitterissä.

Näkökulma: Suvi Lindénin touhut ovat keskisormea työttömille

19.2.2018 20:19

Kokoomuksen entinen kansanedustaja ja ministeri Suvi Lindén on ajautunut keskelle tapahtumia, joiden ympärillä on niin syvä usva ja hämärä, ettei läpi näe. Hän on ollut Ugandan Kampalassa ”avaamassa ovia” liikemiehen kanssa, joka on löytynyt hotellihuoneestaan kuolleena.

Vuoden 2011 vaaleissa eduskunnasta pudonnut ja myös Oulun valtuustosta vetäytynyt Lindén on ollut Kampalan tapahtumista vaitonainen. Miten hän liittyi liikemiehen Patria-kuvioon vai liittyikö mitenkään, on yhä auki.

Poliisi saamassa avukseen 2000 vapaaehtoista: Uutta reservipoliisia voisi käyttää häiriötilanteissa

19.2.2018 19:59

Sisäministeriössä valmistellaan lainsäädäntöhanketta reservipoliisista, kertoo poliisi uutiskirjeessään. Reservistä saataisiin tukea poliisitoimintaan tietyissä tilanteissa, jos poliisin resurssit eivät riitä.

Tavoitteena on kouluttaa valtakunnallisesti kattava, noin 2000 reservipoliisista koostuva operatiivinen reservi. Edetessään ministeriön lakihankkeesta tulee pohja reservin käytölle.

Sivu 1 | 2 | 3 | 4 | 5 »

Toimituksen poiminnat